Avustusten hakeminen

Oulun Seudun Noutajakoirayhdistys ry, sponsorointisääntö

 

Henkilökohtaisiin SM- (Suomen mestaruus), PM- (Pohjoismaiden mestaruus), EM- (Euroopan mestaruus) ja MM- (Maailman mestaruus)- kilpailuihin osallistuvien tukeminen:

Tuen edellytyksenä on, että ohjaaja on OSN:n jäsen ja asuu Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella sekä osallistuu kilpailuun noutajarotuisella koiralla. SM-kilpailuihin maksetaan koemaksu sekä 50 euron suuruinen avustus, joka kattaa matkoista koostuvia kuluja, mikäli jokin muu taho ei näitä kustanna. Halutessaan hallitus voi pyytää kuluista erillisen selvityksen. Ulkomaisiin kisoihin tukea maksetaan tapauskohtaisesti etukäteen tehdyn erillisen anomuksen perusteella.

 

OSN:tä edustavien joukkueiden tukeminen:

OSN:tä edustavien joukkueiden osallistumista SM-kokeisiin tuetaan osallistumismaksun suuruisella summalla sekä maksetaan todelliset matkakustannukset edullisimman kulkuneuvon mukaan. Osallistuvien ohjaajien on oltava OSN jäseniä, asuttava Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella ja osallistuvan koiran tulee olla noutajarotuinen. Lisäksi joukkueen on virallisesti edustettava OSN:tä.

Poikkeus: agilityssä ei voi edustaa OSN:ä, sillä OSN ei ole agilityliiton jäsen. Tällöin riittää ohjaajan jäsenyys ja noutajarotuinen koira.

 

Joukkueiden tukeminen:

OSN osallistuu erilaisten joukkueiden (esim. IWT, E-cup) sponsorointeihin vain, jos OSN:n jäsen, joka asuu Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella, kuuluu joukkueeseen noutajarotuisella koiralla.

Arvokisailijat voivat hakea sponsorointisäännön mukaista tukea täyttämällä seuran sivuilta löytyvän kulukorvaushakemuksen ja liittämällä siihen kuitit. Hakemus kuitteineen tulee toimittaa rahastonhoitajalle.

Epävirallisiin Nome-joukkuekilpailuihin osallistuvien joukkueiden tukeminen 

 

Yhdistys tukee osallistumismaksun suuruisella tuella kolmea yhdistyksen joukkuetta, jotka osallistuvat Pirkan Damien joukkuekilpailuun, Mäntän Talvinomen joukkuekilpailuun ja/tai Joukkue – WT- tapahtumaan. 

Kaikkiin edellä mainittuihin kisoihin voivat osallistua kaikki halukkaat joukkueet, mutta joukkueille maksetaan osallstumismaksu kokonaisuudessaan kolmeen joukkueeseen asti. Mikäli kisaan lähtee yli kolme yhdistystä edustavaa joukkuetta, tukea ei makseta yhteensä enempää kuin kolmen joukkueen osallistumisen verran. Tällöin joukkueiden tukisumma pienenee vastaavasti. 

Kaikissa kisoissa tulee yhdistystä edustavien joukkueiden kaikkien koirien ohjaajien olla Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella asuvia yhdistyksen jäseniä. Kennel-tai sekajoukkueita ei tueta. Tuettavan joukkueen nimi on aina Oulunseudun Noutajakoirayhdistys ry. Mikäli kilpailuihin osallistuu useampia joukkueita saman päivän kisaan, merkitään joukkueet järjestysnumerolla. Tuen saamisen vastineeksi yhdistys edellyttää joukkueilta vapaamuotoisen kertomuksen kisamatkasta yhdistyksen seuraavaan julkaisuun. 

Hakemus tuettavaan joukkuekilpailuun toimitetaan johtokunnalle (yhdistyksen sihteeri) viimeistään 4 viikkoa ennen tapahtumaa. Hakemuksessa tulee ilmetä vähintään tapahtuman luonne, ajankohta, pitopaikka, osallistujat sekä tapahtuman ilmoittautumismaksu.